Olisko lauroi, rakentaissi aira..

Me jaetti Lotan kans mukula huane. Meil ol samalaise sänky ja samalaise kirjotuspöyrä. Pöyrä oliva vastatuste. Siähe mailma-aikka muun siskon ei ollu iha nii järjestykse ystävä, ko nykysi. Häne tavaras tuppasiva leviämä pöyrält toisel, yli rajoje. Ja mää sit nipoiita ja tyranni ko olin, ni tykkäsi hiuka huanoo. Mää pyysi äitelt lauroi ja nauloi, olsin rakentan airan siihe pöyttäi välihi.

Kui ollakka, nyy mul o itellennä semne samalainen nuar neitokaine. Lotta on kyl häne irolis, mut et olis mialummin sit ottan opikses tält aikuiselt Lotalt järjestyksepitto, eikä niinkä toistais häne lapsuure tapojas. Lelli-neitin pöytä o sitä sortti, et ko toisel reunal koitta sil jotta laitta, ni toiselt valaatta sit jo kasa laattiil. Enkä mää ol oikke jaksan sitä klaarail. Varsinka ko Lelli-neiti o ni perin vihane, ko mää häne tavaroias hukka. Ja sit tämä samaine neitokaine totes viime talven, et hän tars koulupöyrä. Hänel o jo, mut sitä ei vaa erot siält ryjä alt!

Eile mää sit kävi lähikaupast hakemas kassillise piänsäilytystavari ja rupesi raivaushommihi. Kolm tuntti mää siäl ähersi. Tul pöytä klaaratuks ja hylly ja kaappiki. Mää oli severra rohkial tuulel, et heiti muutama kassillise kaikki rikkeimi askarruksi poies (mää tiärä, et ove paukkuva, ko Lelli huama, mut mää kyl kerroi hänel puhelimes, mitä mää aio). Ja sit mää vähä tuunasi niit uusi topeloi. Fanerise lehtikotelo mää maalasi valkokuultomaalil kahte kerttaha ja sit teipi koristeks. Paffilaatoikoitte kulmihi tul nii'ikkä teipinpätkä. Muavipurkeihi mää keräsi pikkusälä, yks tul täytte huulirasvoist ja -kiilloist, toine täytys pyyhekumeil, kolmantte tul semssi muatokummirenksui. Kaikke sitä piän ihmine tarvitteeki!