Kukapa ei?

Kukapa ei olis viime aikoin säilön omeni? Mää ole kumminki. Keittän hillo, linkon mehu ja pakastan lohkossi. Pakkassehe mää laita omena simmottis, et ens ne kuarita, sit lohkota ja sit laiteta katlaha. Katlan pohjal loraus vet, sokeri ja kaneli sekkaha ja sit severra lämmitetä, et soker sula ja kanel sevottu niihi omenlohkoihi tasaseste. Se jälkke sit topelois pakkasse. Talvel mää käytä nämä pääsääntöseste omenpiirakois, osa mää ole syäny semmosennas jukurti joukos.

Tänäp mää pakasti yhre katlallise taas ja täl kertta tein osast heti kakku. Ohje ol Lotta ponkan täält. Mää tein oman tommosse silikoonisse ruusuvuakka, aika nätti minust. Silikoonivuaka ova muutenki muun ehrottomi suasikei. Laillise tiätyste, kyl jokku ova semssiakki, etei niist irtto mikkä. Paitti et mää kyl rookaan nuat silikoonisekki voirel ja jauhotta. Varma o ain varma.

Teepannu al o piänist huapapalloist teht pannualune. Pallo me olla joskus jo muutama vuas sit Lellin kans pyäritelt villast fairiveten kans. Niist tehti sillo jouluköynnöksi ja muutama jäi ylitte. Ylimääräse ova sit tual askarteluvärkei kiarutelle aikas, kunnes yks kerta täsä joku aika sit, ko Lellin kans ruvetti askastelema, ni hoksatti tehr heist teepannualune. Pallo ova iha vaa pumpullankal ommelt ristirasti yhtehe. Ripustimeks pätkä jostai pairast leikattu ripustuslenksu. Niit on kans jokapaikas. Eikä ikä tiä kattoka mihe niit voi käyttä.

Seuraavaks meil keitellänki sit ehtonteet ja syärän omenkakku - suut makiaks!