Tuikui, tuitui

Kesä jatkumista taik loppumist o täsä jo vähä aikka ennustet tai manat, iha kui kukaki tykkä.  Mää tykkä et loppukesä-alkusyksy o kiva aika, o suviki ja kyl mar talvessakki juur jotta kiva o. Luistelemine ny ainaki. Keväst mää tykkä ehkä enite, voi ellä hetke semses kuvitelmas, et kaik o uut ja tuaret. Ennenko sit yhtäkki ova taas kaik paika täynnäs jotta rehottava.

Nyy ruppeva ehto pimenemä ja alka olema aika taas kaivel lyhryi ja kyntlöi esil. Viime pyhän Äite hak esil semse lyhry, mikkä me olla joskus Teini-ikäsen kans hänel joululahjaks askarrelt. Teini-ikäne o ollu varma jotta kaks taik kolm, vuaskymmen sit. Näis o pilttipurki kylkkihi liimat eri färissi silkkipaperklapui ja väännet suu ympärisl rautalankast ripustusklenku, siis juur tommost piäne mukulan kans sopeva tekemist. Teini-ikäne tykkäs viäl tollon (=tuolloin, ei tollona) aika pali päärynäsossest. Et riitti noit purkei iha tuunattavaks saak. Sit vaa tuikku purkkihi ja purki johonki killuma. Nämä ova hyvi säilynne, ko ova täsä välis olle muutama vuare jossan hukas. Kiva ko löyrysivä taas.