Ko me lähretti neli tuntti sit ajelema kottipäi, saros Palosaares hetke, matkal pitkä aikka iha kaatamal ja koton ol yht kaunist ko aamuste Palosaares. Mut ei hättä, koht sata täälläkki. Mää istuskele nii kaua täsä terassil ko ensmäse pisara puttova. Siihe saak mää kattele vähä, et mihe mää voissi venksui-ristalli tän ripusta. Lehrest, yhre puutrahajutu kuvatekstist lui, et venksui-puutarhas on energissi, valossi ja voimakkai kohti, varjossi, rauhallissi kohti ja hyvä olis vähä ristalleijakki ol. Saatta ol, et asiaha vois perehty vähä syvemminki, mut mitä mittä, mää laita ristallei ny kumminki. Ko vaa keksi et mihe. On täsä tommone suur vahtera varjo ja suaja antamas ja kurpitsalava aurinkonpaistes (sit ko aurinko taas paista) enerkisekellasine kukkines. Koht kukkiva kultapiiskukki taas, ni kyl mar täsä sit venksuit o. Laventeli mää kaivoi maaha suara jos vaik talvehtis. Uussi tulokkai mää istuti tänäpe Äitelt saamist pistokkaist, pikkutalvio ja tuaksuorvokki. Toivottavaste viihtyvä hekki.
Eilä käytti Hanin kans mettäs. Mää koiti opetta hänel kumne kanttarelli o. Hän ei ol mikkä siänimiäs, ei syä, eikä tunnist. Nyy toivottavaste tunnista eres yhre, me meina muutama onneks löyretti. Mää jo hänel vähä vihjasi, et ko mene seuraava kerra mettä mönkimä, ni koitta kattel siäl samal, jos löyryis kantterellukoi kotti tuliaisik. Ans katto. Mustikoittakki me hiuka löyretti, piiraka verra, taik olis niit voin enemmänki siäl ol, mut severra jaksetti vaa noukki. Ja kaikenäköst piänelävä siäl ol meijän kans, niinko tommone komia toukka. Ja pari hirvikärväst, hmph, ei nii komio.
Ehtoerel kerätti viäl koristekurpitsasatto pihanperält. Äitel o tommossi monefärissi. Mul o tähä mennes tullu vaa valkossi, kolm siliä ja yks kryppyne. Viäl tiätyste kerkki, ainaki yks viherkäine alku näky oleva.
Ja niinko mää lupasi. Ny sata jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti