Siivouslaulu

Lelli-neiti reenaa orkesterin esiintymist varte. Kaiken kaunein kappale o Siivouslaulu. Siivouslaulu, voi jessus. Mut se juur, se o hiuka surumiälinen ja niinko Lelli sano, semne kiamuraine. Mää kyl tykkäissi, et olis ain siisti ja nätti, mut itte siivomine saa mun iha raivon parttaal. Siin o vähä vaikkia välil ol.

Emmää varsinaisest joulun kans ol mitenkä tuskaillu. Vähä jotta olen tehnykki, paketei ja sinappi ja kauppaklapui. Mut siltiki o vähä semne höntti fiilis, et jottan olis enemmä tarvinnu. En tiä mitä. Jotta. Kuusiki me Lellin kans jo koristeltti ja aseteltti tontu rivihi. Lelli meinas, et mun tars vähä höllät ja antta laitta tontu jotenki muutenki ko ain vaa rivihi, mut siähe mää en oikken pysty. Niinko en siähenkä, etei kuuses olis valoi.. mukulan mää nosti kuusen parvekkeel, kotei valo toiminu ja kaupa oliva jo kii, eikä uussi valoi enää saan haetuks. Eikä sitä siält sit kenenkä parantunnu hakki takaska. Vähä vaikkia o täsäki kohre ain välil ol.

Leipomine kuuluu kans jouluhu. Martta jatkakko unias, mut saaristolaisleippä ja munffinssei ny kumminki o saan aikaseks. Kuvas on kaks satsi muffinssei. Vapaaste saa arvat kumma ova olle aavistukse liian kaua uunis. Vähä sama ko töis tänäpe istuin puhelin käres ja miätein, et mitä mää meinasi ja sit ko mää muisti, et mun pit soitta, ni hetki men viäl kelates, et kenel. Ei mittä loman/unen tarvet olis, häh?