Pöhnäkakui ja rommirusinamuffinssei

Martta muus o hiuka pois ittistäs, ei meina oikken kaikiajoi pyssy eres iha hereil. Läsnäolost ja osallistumisest ny puhumattakka. Kyl hän yrittä. Eikä ol mittä hättä, vaik makkais lopunki erest. Tänäp ei häne luantos kumminka ant peräks heittä viimest käyttöpäivääs käyvi käypässi leipomisvärkei roskihi ja pakko ol ruvet. Hupaisa liene, et noi niinko kokonas alkoholittoma marta leipomukse päärysivä sit olema pöhnäkakkui (oikkalt nimeltäs punaviinisuklaakakku, ohje Kauhaa ja rakkautta -blogist) ja rommirusinamuffinssei (oikkalt nimeltäs rommirusinamuffinssit, ohje Valiolt).

Nämä ova muun, taik siis marta, iha lempileivonnaissi. Käyvä hyvi tähä joulualusaikkaha. Maultas. Noist meijä kuusi-, piparipoika- ja lumiukkomuateist mää en ol varma, ehkä ne sopisiva johonki muuhu makumaailmaha paremmi? Mut kotei niit ol viäl kerttakan tullu käytetyks, ni käytetti nyy sit kumminki. Hyvi vuaki muute, ei siin mittä. Enkä mää noit viäl syän, enkä antan martallekka, etei men överiks tuan syämisen kans. Hänel nii helpost pakka lipsahtama ylesyämisen pualel. Nämä eivä meil juur muil kauppatas tee, tarvitte orotta et tule viarai. Nii, et sopi tul, jos tuntu silt.

Granaattiomena ova ny ilmeiseste jotenki parhaimmillas. Vai? No hyvi ova kumminki ja jotenki nii kamalan kaunei nua helme. Mää muistele, et joskus mukulannakki olsin granaattiomena saan maista, sillo en nii välittän. Oliva kirppiöi. Tais ol jonku jostai reisust tuama tuliainen. Sen mää muista et mummula köökis sitä maisteltti. No ol mist hyvännäs, ni ny olen kumminki uuresta heijä olemasolos oikke tajunnu ja kui hyvi ovakki vaik iha vaa turkkilaise jukurtin kans taik salaatikoristeen.